Estonia Open/ Tallinna Bulldog 28.2.-1.3.2015
19.3.2015
13. Estonian Open käytiin 28.2 – 1.3.2015 Tallinnassa. Lauantaina vuorossa olivat aikuisten ja nuorten sarjat. Sunnuntaina alle 14-vuotiaiden Tallinna Bulldog -kilpailu.
Ylöjärveltä kilpailuihin ilmottautui viisi kilpailijaa. Lauantaina kilpailut alkoivat katasarjoilla. Jimi Landström ja Jimi Lehtonen osallistuivat kadettien sarjaan. Lanström aloitti kilpailut voitokkaasti, voittaen kaksi vastustajaansa. Kolmannelle hän hävisi niukasti 2-3. Keräilynkin hän hävisi niukasti 2-3, ollen sarjansa viides. Lehtonen kärsi tappion sarjan voittajalle ja meni keräilyihin. Keräily ottelun hän hävisi vastustajalleen 0-5. Otto-Ville Tuli otteli junioreiden -76 kiloisten sarjassa. Ensimmäisen ottelun hän hävisi sarjan voittajalle. Otto oli sijoitettu kaaviossa niin, että pronssia tuli ottelun jälkeen. Kadettien sarjaan Miska Salonen ei voinut osallistua sairastumisen takia. Sunnuntaina oli vuorossa Miikka Salonen. Hän otteli alle 14 vuotiaiden +50 kiloisten sarjassa. Miikka otteli kovan ottelut, mutta hävisi sen 1-4. Vastustaja ei mennyt finaaliin asti, joten Miikan tie päättyi tähän. |