Finnish Open Cup & Horunan leiri
20.10.2019
Finnish Open Cup 2019 & Stanislav Horuna kumite seminar
Finnish Open Cup kilpailut käytiin kaksipäiväisinä kilpailuina 11-12.10. 2019 Espoossa. Lauantaina kilpailtiin katassa ja sunnuntaina käytiin kumitekilpailut. Perjantaina ja lauantaina pidettiin myös kumiteleiri Stanislav Horunan vetämänä. Leiriltä saatiin paljon oppia kokeneelta kilpailijalta. Kilpailuissa oli yli 250 osallistumista, osallistujia tuli monesta eri maasta ja seuroja oli edustettuna 36. Ylöjärveltä kisaamaan lähti viisi kilpailijaa, valmentaja ja toimitsija. Lauantaina kataan osallistui Miska Ronkainen. Miskan sarjassa ei valitettavasti ollut muita kilpailijoita ja Miskan suoritettua oman katansa, joka oli tällä kertaa heian godan, sai hän sarjasta samalla kultaa. Sunnuntaina ensin kilpailtiin U21 -75kg sarja, johon osallistui Miska Salonen. Miska hävisi molemmat ottelunsa, mutta sai sarjasta kuitenkin pronssin. Miska Ronkainen otteli U12 -35 kiloisten sarjassa. Ensimmäisen ottelun Miska hävisi viron vastustajaa vastaan, mutta sai mahdollisuuden keräilyihin, kun ensimmäinen vastustaja voitti sarjan. Toisen ottelun Miska voitti luvuin 3-1 mennen samalla pronssiotteluun. Ottelu oli tasainen ja päättyi 0-0 tulokseen. Miska voitti pronssin lipuin 3-2. U14 +52 kiloisten sarjaan osallistui Lauri Heinonen ja Veeti Luoma. Lauri Heinonen otteli ensimmäisen ottelun Aarni Hännistä vastaan. Aarni voitti ottelun, mutta hävisi seuraavan, joten Laurille ei mahdollisuutta keräilyihin. Veeti Luoma voitti ensimmäisen ottelun Jimi Manteretta vastaan. Seuraavassa ottelussa vastaan tuli ruotsin edustaja Tage Alskog. Ruotsalainen vei ottelun mennen finaaliin, joten Veetille aukesi paikka keräilyihin. Pronssi ottelussa vastaan tuli Aarni Hänninen. Veeti voitti ottelun tuloksella 2-0, voittaen sarjasta pronssia. Miikka Salonen otteli U18 +68 kiloisten sarjassa. Ensimmäisessä ottelussa vastaan tuli Mets Mihkel virosta. Miikka voitti ottelun 2-0. Seuraavaksi vastaan tuli Jami Kulmala. Miikka kaatoi Jamin luvuin 2-0, mennen samalla sarjasta finaaliin. Finaalissa vastaan tuli Eetu Tuovinen. Ottelussa ei otettu pisteitä, mutta Miikka voitti Eetun lipuin 4-1, voittaen sarjasta kultaa. |